perjantai 6. maaliskuuta 2009

Twitterin suosituin suomalainen puolue on SDP

Olen miettinyt viimeisten viikkojen aikana, miksi suomalaiset poliitikot eivät ole ottaneet Twitteriä viestintävälineekseen. Yhdysvalloissahan tämä on jo arkipäivää. Esimerkiksi Obama (378 000 seuraajaa) on ollut loistava esimerkki Twitter-kampanjan onnistumisesta. Myös Ruotsissa monet puolueet ovat luoneet omat Twitter-tilinsä ja onhan sitten Suomeenkin rantautunut puolueiden osalta jotain yritystä. Twitterin ovat löytäneet seuraavat puolueet:

Kokoomus, 13 seuraajaa (Kokoomus ei ole kuitenkaan kirjoittanut tililleen vielä mitään)
Keskusta, 39 seuraajaa
Vihreät, 15 seuraajaa
SDP, 43 seuraajaa


Kokoomuksen lintu ei tweettaa

Twitter-kirjoittelu on kuitenkin suomalaisilla puolueilla vielä lastenkengissä ja edessä on pitkä matka mm. ruotsalaisten puolueiden tasolle. Ruotsalaisilla kun puoluiden seuraajia on jo hieman enemmän. Suomessa voiton vie toistaiseksi SDP 43 seuraajalla.

Seuraavaksi odotan isoa ryntäystä Twitteriin myös suomalaisten kansanedustajien osalta. Tässä kaksi ilmaisvinkkiä heille:

1) Twitter ei ole tarkoitettu seuraavanlaisille viesteille: "Olen Porissa.", "Olen töissä". Laittakaa jotain kiinnostavampaa.
2) Twitteriä voi käyttää ns. hakukoneena. Voitte helposti esimerkiksi etsiä, mitä teistä tai kilpailijoistanne on kirjoitettu ja vastata suoraan twitteristien risuihin ja ruusuihin.

Niin ja sitten on pakko mainostaa, että olemme Zipipopissa järjestämässä yhdessä Kisko Labsin kanssa pientä seminaaria, jossa aiheena on Twitter ja kuinka sitä voidaan käyttää tehokkaasti. Laitan siitä lisää tänne blogiin myöhemmin.

4 kommenttia:

  1. Twitter itseasiassa oli jo muutamalla kunnallisvaaliehdokkaalla käytössään, esim. kristiinakokko.fi oli valjastanut setin Facebookiinsa ja kotisivuilleen. Kokoomuslaisista eurovaaliehdokkaista Sirpa Pietikäinen on hyvällä alulla ja Heikki Autto www.heikkiautto.fi näyttäisi olevan jopa ihan suvereeni Tweettailija. Kyllä tää tästä, elä sie hättäile :-)

    Henkilökohtaisesti suosittelen kuitenkin Ping.fm:ää ohjailemaan näitä kaikkia sosiaalisia medioita - tulee muuten kiire naputella "mitä mä nyt teen" -viestejä joka jumalan paikkaan. Kännykkkäkuvatkin saa näpsästi suoraan Flickriin. Aivan upea kampanjatyökalu! (se ei tosin harmiksemme vielä tunnista Nokialaisia ääkkösiä, joten jatkakaamme testailua ja lähettäkäämme bugiraportteja palvelun kehittäjille)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Hienoa saada palautetta!

    Juttuni ideana olikin tuoda esiin sitä, ettei Twitteriä osata vielä käyttää/hyödyntää kunnolla. Esimerkiksi Sirpa Pietikäinen on päivittänyt Twitteriään vain alle 10 kertaa, joten siinä ei voi vielä kunnolla puhua tämän viestintätyökalun hyödyntämisestä.

    En välttämättä suosittelisi käyttämään ping.fi, pixelpipe tai moodblast-tyylisiä palveluita, jollei tarkalleen tiedä, mitä on tekemässä. Kaverit/seuraajat kyllä huomaavat tuon spämmin nopeasti ja silloin arvostus kyseistä henkilöä kohtaan voi laskea. Jokaisessa yhteisössä on myös omat sääntönsä ja kulttuurinsa, joka tulisi huomioida, ennen kuin lähettää viestit moniin eri kanaviin samanaikaisesti.

    VastaaPoista
  3. Lyhyen käytön jälkeen näyttää siltä, että on mahdotonta mitenkään varmistaa, kuka todellisuudessa on vaikkapa taloussanomien, ylen tai pepsin tilin takana, ja onko vaikka puolueiden tileilla mitään yhteyttä mihin.

    VastaaPoista
  4. Jatkanpa aihetta tässä sopivan tauon jälkeen, kun sattumalta teimme aiheeseen sopivan jutun.

    Pistimme Google Wavessa pystyyn aiheeseen liittyvän projektin: Google Wave -projekti: Poliitikot, kansanedustajat, puolueet ja ministerit Twitterissä

    Huomasimme saman ongelman tuossa luotettavuudessa, eli että on mahdotonta aukottomasti varmistaa, kuka todellisuudessa on tilin takana. Jotenkin suurin osa tapauksia kyllä paistaa läpi, varsinkin kun henkilöt keskustelevat, mutta esimerkiksi Matti Vanhanen ei näytä oikein luotettavalta. Tiedä häntä tietysti.

    Tuossa muuten statistiikkaa kansanedustajista sekä
    ministereistä Twitterissä, joita voi verrata tähän maaliskuun tilanteeseen.

    Tuohon Helenen kakkosvinkkiin tuli muuten mielenkiintoista dataa, kun haimme noilla poliitikkojen nimillä. Pikapäätelmänä voidaan ainakin todeta, että mitä tunnetumpi henkilö sitä enemmän hänestä puhutaan, oli hän Twitterissä tai ei.

    Puolueita on muuten tullut lisää jonkin verran:
    KD
    Piraattipuolue
    Vasemmistoliitto

    Kokoomuskin on aktivoitunut 25 tweetin verran.

    VastaaPoista